Valokuvia meidän pihasta

Minä yritän kovasti kaivella itsestäni puutarhaihmistä esiin. Vähän huonolla menestyksellä, mutta yritystä ainakin on. Turhauduin tässä eräänä päivänä pihaan ja sen rumuuteen ja kuljin kameran takana. Linssin läpi saa rajattua rumat pois ja keskityttyä siihen, mikä on kaunista. 


Kiitos JKK Liiveriin hyvästä palvelusta, hain sieltä auton puolilleen multasäkkejä ja hintaan kuuluu säkkien autoon nostaminen!


Näitä me olemme istuttaneet, kastelleet ja paaponeet nyt jonkin viikon. Vielä ovat hengissä. Yritystä siis kovasti on. Haaveissa kuusiaita.

Juhannusruusu kukkii vasta nyt. Rouvan almanakka on ilmeisesti vähän sekaisin. Mutta pensas on ihan täynnä kukkia, joten annetaan anteeksi. 


Nämä (kurjenmiekat?) sain viimekesänä facebookin roskalavalta. Tänävuonna ovat levinneet ja kukkivat ahkerasti! 


Hiirenvirna on oikeastaan aika nätti. Meidän tontin rajoilla kasvaa tätä, leinikkiä, koiranputkea, päivänkakkaran näköistä valkoista kukkaa (mutta pienempi kuin päivänkakkara), ailakkia ja jotain kelloa. Se ei ole kissankello, vaan isompi. Kauniita värejä. 


Tämä puska siirtyy ensi vuonna toiseen paikkaan, nyt se on hassusti ihan porraspäässä.  


Kuten kerroin, kuvissa saa rajattua rumat jutut pois. Meillä kuoli nurmikkoa ilmeisesti jääpoltteeseen ja isot alueet ovat super-rumia. Tänävuonna sille ei kuitenkaan tehdä yhtään mitään. Katsotaan ensi vuonna. Lisäksi kirsikkapuuni kuoli, samoin meinasi käydä raparperille ja marjapensaille. Leikkaan ne alas syksyllä tai ensi keväänä ja luulisin niiden lähtevän vielä - sen verran elämää niissä on nytkin. Kirsikkaa ei pelasta mikään, mutta saahan noita kaupasta. Ja ehkä ostan omenapuun enkä kirsikkaa.