SADW! Valkoinen Puu

Nyt kannattaa olla hereillä ja liikenteessä! Tällä viikolla on Seinäjoki Art & Design Week ja keskustassa on käytännössä koko ajan jotain mukavaa ja mielenkiintoista katseltavaa ja kokeiltavaa. 

Yksi viikkoon liittyvä kokonaisuus on Into Seinäjoen pilottihanke Keskustan liikkeet design-silmin. Siinä designer tekee pienen muutostyön yritykselle, joko liiketilassa tai esim. näyteikkunaan. Hanke aloitettiin eilen Seinäjoen Valkoisesta Puusta, vihersisustamisella.

Sain seurata lifestyle designer Iina Sihvosen työskentelyä. Iina on erikoistunut kuosisuunnitteluun ja töitään löytyy tällä hetkeltä täältä. Nettisivut ovat tekeillä. 

Valkoinen Puu toivoi yrttiseinämää. Tämä on näkymä, kun astutaan ovesta sisään.

Yrttien paikaksi oli valikoitunut keittiön oven seinusta. Tämä sekä ulkonäön ja viihtyisyyden että käytännön kannalta; asiakkaat halutaan saada kiertämään ovet vähän kauempaa ettei satu vahinkoja.
Iina oli valinnut pohjaksi trukkilavat. 
Yrttien vierestä kävellessä haistaa ihanien tuoreiden yrttien tuoksun. Ei hullumpaa! 
Vihersisustus toimii tässä kohteessa siis sekä asiakkaiden kulun ohjaajana, silmänruokana, tuoksuna että käyttökelpoisena (syötävänä siis). Kukaan ei läpsi sormille, jos käyt hakemassa pari sitruunamelissan tai mintun lehteä kakkupalasi päälle. Tai tuoretta basilikaa salaatin tai piirakkapalan päälle. 
Iinan tekemät nimitikut kertovat ummikollekin, mikä yrtti on mitäkin.


Valkoisessa Puussa paistoi eilen aurinko. Tunnelma on mukava, samaan aikaan eloisa ja rauhallinen.
Kivan näköistä! 

Tänään keskiviikkona muutostyö tehdään Hair & Beauty Spahan, torstaina Lähi-Tapiolan näyteikkunaan ja perjantaina Huvikumpuun. 

Perjantaina te asiakkaat saatte antaa palautetta muutoskohteista ja palautteen antaneiden kesken arvotaan lahjakortteja keskustan liikkeisiin! Kannattaa olla siis asialla nyt! 

Loppukaneetiksi voisin kysäistä teiltä, tiedättekö, mitä on Green Care? Suosittelen ihan uteliaisuudesta kurkkaamaan THL:n sivut aiheesta. Vihersisustus on muodissa (ja minusta erinomainen trendi) ja Green Care antaa sille yhden mielenkiintoisen näkökulman. Se antaa ainakin minulle itselleni myös tähän Valkoisen Puun kohteeseen yhden ulottuvuuden, miten tätä arjen designia kannattaa katsella.